torstai 27. syyskuuta 2012

Kanaäidin onnea

Elämän ihme.


Kolmisen viikkoa sitten nuori Ruusu kana aloitti haudonnan.
Tätä ei voi kun ihmetellä itsekin, ensikertalaisena kanan haudontaa seuranneena.
Kolme viikoa Ruusu istui pesässään, katsoi ja nokkikin minua vihaisesti, kun
jouduin nostamaan sen pesästä kerätäkseni sen alta pois ylimääräiset munat joita toiset kanat sinne pyöräyttivät.


Tässä näette lopputulossta, aivan täydellisiä tipusia, terhakoita ja suloisia.
Kanaäidin onni ja suojeluhalu on ihan käsinkosketeltavaa. Se musertaa pienen leipapalan sopivaksi suupalaksi pienokaiselleen ja näyttää vielä kuinka se nokkastaan suuhun.

Ja tipuset oppivat nopeasti, niitä ei väsyisi katselemaan.

Muutamalla huolestuneella kurkkuäänellä kukluttamalla, kanaäiti hätistää tipuset siipiensä suojaan
ja samalla ilmoittaa uteliaille kurkistelijoille ettei lähemmäksi ole asiaa.
Jotenkin minusta tämä on niin hellyttävää, kanaäiti pitää huolen omista pienokaisistaan,
se tietää miten niitä hoidetaan ja suojellaan, vaikka varmasti on hämmennyksissään
uudessa äidin roolissaan.
Sellaisia kai me äidit olemme!