torstai 24. helmikuuta 2011

Ennen meitä


 Muutama kuva siitä miltä täällä talossa näytti silloin kun tulimme katsomaan tätä ensimmäisiä kertoja. Talo oli ollut tyhjillään vuosi kausia, pitkään pelkässä kesäkäytössä vanhalla ihmisellä.Tältä näytti ulkoa, ei liene ihme että ellei mieheni olisi ollut kovasti kiinostunut tästä, minun puolestani olisimme palanneet takaisin jo pihalta. 


Sisälle tultuamme minunkin mieleni muuttui välittömästi. Taloparka näytti sisältä siltä kun joku olisi vain piipahtanut pois, ja tulisi kohta takaisin. Huoneet olivat täysin sisustettuja,verhot ikkunoissa, liinat pöydillä, matot lattioilla. Harmiksemme kuvissa näkyvät huonekalut entinen omistaja vei pois. Me ostimme talon paikalliselta maajussilta, hän oli ostanut sen muutamia vuosia aikaisemmin vanhukselta joka talossa oli asunut.

Tämä kuva perimmäisestä kamarista. Kamarissa oli komea nurkkatakka, mutta sen jouduimme purkamaan, kuten kaikki muutkin alkuperäiset tulisijat pirtinuunia lukuun ottamatta. Mietimme kovasti näiden uunien kohtaloa, olivat melko vanhoja ja siksi komeita ja säilyttämisen arvoisia. Ne olivat kuitenkin päässeet niin huonoon kuntoon ettei palomestari antanut tulentekolupaa yhteenkään. Kun aloimme sitten muuten remontoida, purkaa lattioita yms, uunit purkautuivat miltei itsekseen. Vanha laasti oli saanut kosteutta ja oli täysin rapistunut.

Tässä näkymä väli huoneesta keittiöön. Tässäkin näkyy tulisija vasemmalla nurkassa. Kaikki "aarteet" joita myyjä jätti, keräsimme talteen, ne odottavat vieläkin laatikoihin pakattuna sopivaa aikaa niiden katseluun. 



Kuva keittiöstä. Värejä oli komeasti, niitä olikin käytetty säästelemättä. Keittiö meillä on edelleen tässä samassa huoneessa, hieman on muutoksia tullut kyllä.

Samoin keittiöstä, kuvia katsellessa vieläkin harmittaa nämät huonekalut joita ei enää ole, mutta jotka olisivat mielestäni kuuluneet tänne. 

Edelleen keittiötä.
Säilytämme mahdollisimman pitkälle entisen huonejärjestyksen. Ikkunat ja ovet ovat entisillä paikoillaan.Keittiössä on nämä kaksi ikkunaa, aurinko paistoi ikkunasta sisään jopa vuoden pimeimpänä päivänä joulukuussa.


Yleisnäkymä pirtistä. Tämä ihastutti heti ensinäkemältä. Upea tila. Alhaalla puolipaneeli, ylhäällä pinkopahvi. Kaikki tilat olivat enempi vähempi rempallaan. Purimme varovasti paikkoja ennen ostopäätöstä. Muitakin katsojia oli paljon, kukaan ei meidän onneksemme innostunut, sillä talo oli päässyt huonoon kuntoon koska siinä ei ollut asuttu vuosiin. Paikallinen rakennustutkija museovirastolta kävi tutkimassa taloa kanssamme ennen ostopäätöstä. Hänen mukaansa pirtin katon malli viittaisi siihen että pirtti voisi olla jopa 1700-luvulta. Katto laskee keskeltä reunoja kohti. Notkotti kyllä muutenkin melkolailla.

Näkymä pirtin ovelta keittiön läpi toiseen perä kamariin.
Tästä siis lähdettiin, nämä kuvat on otettu kolme vuotta sitten. Melko hurjalta näytti, mutta innokkaasti aloimme työhön, olimme löytäneet etsimämme. 
 



Ei kommentteja: