torstai 17. helmikuuta 2011

Remonttirintamalta


Muuton jälkeen remonttirintamalla on ollut kovin hiljaista.
Jotakin kumminkin on työnalla.
Yläkertaan tulevat uudet, mutta vanhalla mallilla teetetyt ikkunat.
Teetimme ne puusepällä puuvalmiiksi, lasitamme ja maalaamme ne itse.



Talon molemmissa päädyissä ylhäällä on ruutuikkunat, toisessa päädyssä lisäksi puolipyöreät ikkunat, ison ikkunan molemmin puolin. Uudet ikkunat teetettiin vanhojen mallien mukaisesti, mutta kaksinkertaisina, vanhat olivat vain yksinkertaiset, ja todella huonokuntoiset.

Ikkunoiden korjaus vanhassa talossa on haastavaa, mutta antoisaa työtä.
Näistä uusista ikkunoista on hyvä aloittaa.
 Alakerrassa on onneksi säilynyt kaikki vanhat ikkunat, jotka kunnostamme. 
Rakennusapteekin käsikirjasta saimme oppia ikkunoiden laittoon, kävimme myös rakennusapteekilla  paikanpäällä hakemassa oppia ja tarvikkeita ikkunoita varten.

Maaleina käytämme Allbäckin pellavaöljymaalia, siihen sekoitetaan sinkkivalkoista ulkokäytössä.

Kittaus on yllättävän vaikeaa, mutta uskon että harjoittelemalla tulee mestariksi tässäkin asiassa.
Kuvssa näkyy kittaus, poka on maalattu kertaalleen.

Mielestäni nämä puolipyöreät ikkunat ovat erityisen kauniit, ulkoapäin varsinkin, ja antavat mukavasti valoa yläkerran pikkuruisiin makuusoppeihin.
Kuvaan joskus tarkemmin ikkunoiden laiton eri vaiheita, kunhan valoa on paremmin.
Tätä sorttia meillä riittää pitkäksi aikaa, onhan talossa toistakymmentä ikkunaa, kaksinkertaisena, kussakin kuusi ruutua, kaikki on tarkoitus kunnostaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa kun jaksatte pelastaa talovanhusta.
Paula

hillevi kirjoitti...

Kyllähän tämä työstä käy, mutta lopputulos on vaivan arvoinen.