lauantai 14. tammikuuta 2012

Remonttirintamalta

Taas on touhuttu monenmoista, toisen päätykamarin remonttia edistävää.
Kittasin eilen kamarin sisäikkunat, onneksi on ollut melko leuto
alkutalvi, kun kammarin tuplat on olleet työnalla aika kauan.
Sisäpokat olivat puuosiltaan hyvässä kunnossa, kaksi lasia piti uusia.

Tässä talvenhämärässä kuvassa pinkopahvin alle tuleva nurkkapahvi,
joka vahvistaa ja vähän suoristaa nurkkaa.
Ylhäällä näkyy ilmansulkupaperi.

 Pönttöuuni muurattiin itsenäisyyspäivän aikaan.
Kuorien väri oli alunperin luukun vieressä näkyvä ällönkeltainen.
Maali lähti pois tosi helposti rapsuttamalla.
Uuni maalataan, väriä en vielä tiedä. Luukut ovat tosi söpöläiset vanhat.

Pinkopahvien alle jääviä hirsiseiniä puhdistellessa huomasin,
että seinissä oli rippeitä sanomalehdistä, joilla seinä on paperoitu aikoinaan.
Nämä paperit ovat olleet vanhojen pinkopahvien alla, ja ne on
revitty pois varmaan ennen edellisten pinkopahvien laittoa.

Kiertelin nämä visusti rikkomatta niitä enempää.
Jäävätpä vielä seuraavillekin katseltaviksi. Melko vanhan näköistä tekstiä,
vuosilukuja en löytänyt.



Tämä kuva on ylösalaisin, jotta tekstit näkyvät oikeinpäin.
Yläreunassa, joka oikeasti on kuvan alareuna, näkyy että paperin päällä on ollut
joskus myös tapetti.

Juuri asennettua pinkopahvia.
Huoneeseen tulee alaosaan  puolipaneeli ja tapetti pinkopahvin päälle.

Pinkopahvin laitto on helppoa, nopeaa ja mukavaa, kunhan pohjatyöt tekee huolellisesti.
Ohjeet pinkopahvin laittoon löytyy esim. Museoviraston korjauskortistosta
ja Rakennusapteekin käsikirjasta.

5 kommenttia:

Kuitin koivu kirjoitti...

Hei!

Niin tutulta näyttävät nuo pinkopahvikuvat. Punkopahvi on ihan mahtava materiaali. Aivan liian aliarvostettu ja "pula-ajan" juttu, vaikka oikeesti on hirsitalojen vinoihin seiniin just passeli. Katon pahvittamiseen en enää ryhdy, mutta seinien pahvittaminen on tosi helppoa ja mukavaa.

hillevi kirjoitti...

Samaa mieltä. Pinkopahvi aivan ehdottoman hyvä juuri kuhmuisille hirsiseinille. Me uusittiin edellisessä talossamme pinkopahvinen katto, oli melko haastava, mutta kylläkin hyvä sitten valmiina. Tässä lastenhuoneeksi tulevassa huoneessa emme uskaltaneet laittaa pelkkää pinkopahvia alas asti, vaan siihen tule puolipaneeli. Vaikka yllättävän kestäväkin pinkopahvi on, tapetti sensijaan olisi ollut lujilla lastenhuoneessa.

Teemu kirjoitti...

Kolmas lehtileike on vuodelta 1892. Artikkeli on julkaistu Kaiku-lehdessä 2.8.1892: "Warkauteen epäluulon alaisena wangittu. Wiime kuun keskiwaiheella warastettiin kutoja Hanna Ollakalta asunnostaan kelloseppä Ockenström'in winttikamarista lukitusta laatikosta 195 markkaa. Wiime tiistaina wangitsi kaupungin wiskaali warkauteen epäluulon alaisena muutaman kiertokoulunopettajan, joka oli eräästä kauppapuodista sadanmarkan rahalla, jonka Hanna Ollakka tunsi omakseen, ostanut tawaraa. Kiertokoulunopettaja, joka wiime sunnuntaina wietti wihkiäisiään, odottaa nyt wankilassa asian tutkimista."

Teemu kirjoitti...

Laivalista on myös Kaiku-lehdestä 2.9.1892.

hillevi kirjoitti...

Pitkästä aikaa täällä blogia kurkkimassa ja muutama kommentti oli tullut.. Mielenkiintoinen tuo artikkeli jonka perusteella voi päätellä milloin huoneiden seiniä on paperoitu.. Teemu, mistä bongasit lehtileikkeen ja osasit ajoittaa sen tuolle vuodelle.. ? Tosi mielenkiintoinen.