sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuusi kuvaa kesästä



 Useammassa Blogissa olen törmännyt kesäkuva-haasteeseen. 
Kovin kummosia kuvia ei kyllä kesältä ole kertynyt, muutamia sentään.



Kesälomareissun ensimmäinen ja ainoa aurinkoinen päivä.
Onneksi pysähdyttiin ja nautittiin.
Uimarannalla ystäväperheen kanssa.

Seuraava pysähdys, pakollinen sellainen, Kälviällä, jossa
yövyimme pienellä leirintä-alueella ja tutustuimme Talonpojan koti-museoon, sen museorakennuksiin
ja kotieläimiin. Ihan mukava paikka, paljon katseltavaa ja mielenkiintoisia
tarinoita paikan omistajan kertomana.

Samassa paikassa kasvihuonehaaveiluja.
Voi jospa minullakin olisi tällainen.
(vaikka ensi kesänä?)


Ihanaa kesäeloa ja oloa omalla kotipihalla. Nauttimista aurinkoisista hetkistä.

Sateisena päivänä retkellä Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa.
Ihana paikka ja hyvää seuraa. Uudestaan tulevana suvena!
Syyskesällä palkinto kesän ahkeroimisesta.
Saatiin kun saatiinkin talo maalattua ulkoa, vaikka sade katkaisi työt monta kertaa.

Ulkona sateinen harmaa marraskuu.
Hyvät kelit jatkaa remonttihommia sisällä, luvassa ahkeraa ahertamista
yläkerran remontin kimpussa. Siellä hommat oikeastaan ovat
sitä tikkarinsyöntiä, tympeimmät (purku) hommat on tehty jo aiemmin, nyt edessä välipohjan villoitusta,
lattioiden laittoa, pinkopahveja, tapetteja ja maalausta, maalausta.

"Eteenpäin" sanoi mummo lumessa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania aurinkoisia kuvia, aijettä! Meidän isoenon perustama ja omistama se paikka Käläviällä, siellä olin tyttösenä "kesätöissä". Teilläkö oli noin iso allas pihalla? Ihana varmaan lapsille, mutta oliko teille työlästä? Ja tuommoisesta lasihuoneesta minäkin unelmoin, ihanaa että taas kesäkin on joskus tulossa! :-)

Ems

hillevi kirjoitti...

Muistin, meillä oli siitä puhetta joskus. Juttelimme isoenosi kanssa siellä. Kiva paikka lasten kanssa ja leiripaikan hinta ei päätä huimaa. Juu tuo allas oli kolmatta kesää, ihan huippu, täällä missä lähimmälle uimarannalle on 10km. Meinasin hermostua kuskaamiseen, tuo on kyllä siinäsuhteessa hintansa arvoinen. Isoin homma laittaa aina keväällä ja syksyllä ottaa pois. Ei ongelmaa lasten kanssa, pienet ei pääse itsekseen kun tikkaat ottaa pois. Tietysti vaatii valvontaa silti.