sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vintti

Kuvauskierros vintissä, marraskuun hämäränä päivänä.  Tässä talon päädyssä olevaa keskimmäistä huonetta. Tytöt saivat itse valita tapetin, tosin itse rajailin valikoimaa niin että tapetin tyyli sopii meidän huusholliin. Ihana, valoisa on, kuten keskimmäinen tytärkin.
Huoneessa on n 7m2, juuri sopivasti. Pöytä, kaappi, sänky. Hirret maalasin valkoiseksi Uulan himmeällä sisäöljymaalilla, koska huoneet ovat pieniä ja halusimme valoa ja iloa pintoihin.

Tässä näkymä äskeiseen huoneeseen aulasta, johon tullaan alakerrasta. Huone oli ainoa jota oli asuttu vintissä aiemmin, lohkaisimme siitä ihan pienen välikön, jonka kautta on nyt kulku talon reunoilla oleviin huoneisiin. Tuo vasen ovi on nuorimman tyttären huoneen, on kuvassa avoinna, oviaukko on vasemmalle, kuvasta oikealle jää vastaava ovi esikoistytön huoneeseen. 

Tässä näkyy pikkuvälikön seinää, jonka tapetoinnista kerroin jo aiemmin. Tapetti on siis vanhaa kirjansivua, väriläiskiksi tapetoin kuvia vanhasta kasviosta. Tykätään kovasti! Ovi nuorimman tyttären huoneeseen. 
Yksityiskohta tapettiseinästä.
Tämä kuva nuorimman tyttären huoneesta, tapetti Tapettitalosta, vihreä pikkukukka. Tosi ihana tähän pieneen huoneeseen. Tämäkin huone n 7m2, katto on voimakkaasti viisto, korkeimmalta n 2m, matalimmalta kohdalta 0,8m. Patterirumilukset on välttämättömät, pieni puolipyöreä ikkuna teetettiin puusepällä kaksinkertaiseksi vanhan mallin mukaan.


Täällä samoin, valkoista hirsiseinää osittain jotta olisi mahdollisimman valoisa. 





Tehostevärinä oranssi ja keltainen. Kokonaisuudessaan iloinen va värikäs huone. Sänkyongelma on toistaiseksi ratkaistu patjalla lattialla, huone on niin matala että runkopatjasängytkin ovat liian korkaita. Ratkaisuksi on suuniteltu iskän rakentamaa laveria, kera futonpatjan.


Esikoistyttären huoneesta tuli raikas nuoren huone, seinällä Tapettitalon Helsinki-tapettia, joka bäyttää kuvassa keltaisemmalta kun oikeasti on. Tehosteena musta ja piristeenä keltainen.

Vanhimman pojan huoneen tapettia mietittiin pitkään, ratkaisu löytyi lähempää kun arvasimmekaan :)
Seinällä taas pohjaa vanhoista kirjansivuista, piristeenä karttoja vanhoista karttakirjoista. Jos poika vastaa väärin maantiedon kokeessa, syytettäköön äitiä.

Tämä huone on suurempi kun äskeiset tyttöjen huoneet, n 10m2, huonekorkeus suunilleen sama kun tyttöjen huoneissa, viistolla katolla. 

Tässä kuvaa aulasta, johon tullaan alakerrasta. Kuvan ovi johtaa pirtin päälle, joka on vielä keskeneräinen. Lasten huoneet vintissä käsittää n puoli taloa, täällä pirtinpäällä, pirtin korkeudesta johtuen huonekorkeus on vielä matalampi, joten tämä toimii jatkossa varastona. Tässä myös tapettina vanhoja lehtiä, "Opettaja " 1950-luvulta. Jätin näkyviin sopivia kuvia ja mielenkiintoisia juttuja. Tähän seinään olen todella tyytyväinen. 

Sokerina pohjalla vintin vessa, josta vahingossa tuli melkein moderni. Lattiassa tuttavien saunaremontista jäänyt musta muovimatto, vessassa on lattiakaivo, mutta ei suihkua. Pytty ja allas kierrätettujä vanhoja arabialaisia. Seinissä raakapontti, nurinpäin, jotta pinta on tasainen. Maalina Uulan himmeä sisäöljymaali. Hyllyjä huutelee vielä ja muita säilytysratkaisuja, mutta asia kerrallaan.

Sivuille on tullut monta uutta lukijaa, tervetuloa! Mukava kun jaksatte käydä! Ihanaa alkutalvea ja joulunodotusta kaikille!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hiiirviän mukava lukea mielenkiintoisista ja ihanista remontoinneistanne.-meri

Katariina kirjoitti...

Tuo keltainen tapetti on kyllä ihana!

hillevi kirjoitti...

Kiitos, vintin valmistuminen oli kova urakka, mutta kyllä ehdottomasti vaivan arvoinen. Katariina, tuo tapetti on kyllä aivan ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Olipas mukava yllätys, kun olit jaksanut päivittää blogia. Meilläkin vanha talo ja iso perhe. Vinttiin olisi tarkoitus ensi keväänä aloitella lisähuoneiden teko.
Ihanan näköisiä huoneita. :)

T.Eikku

Anonyymi kirjoitti...

Oli todella ihana käydä kurkkaamassa teidän kotiin. Tuo tapetti kirjoista todella mahtava!

Vivian

Anonyymi kirjoitti...

ihana tuo kasvio tapetti!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä hirsitaloon kuuluu?

hillevi kirjoitti...

Kiitos! Kaiken kiireen ja touhun keskellä ihan uinunut ruususen untaan koko blogi. Jospa tästä taas jotakin irtoaa.. Vaikka blogi on uinunut, hirsitalo ei. Touhua on riittänyt jokaiseen päivään.