keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Monenlaista rintamalta

Käsityörintamalla on ollut luvattoman hiljaista.
Vähitellen olen virkkaillut sinapinkeltaista kolmiohuivia alpakkalangasta.

Remonttirintamalla mies on kunnostautunut palomuurin verran.
Oli niin nopeana, etten ehinyt napata päivänvalolla kuvaa muurista
ennen pinnan rappausta.
Muuri muurattiin kierrätystiilistä jotka purettiin vanhoista uuneista.
Oli kyllä kauniin rouhea ilman rappausta, mutta pönttöuunin takana turhan pölyä keräävä.
Muuri rapataan sileäksi ja maalataan valkoiseksi.

Kamariin tulee sitten loppujen lopuksi pieni pönttöuuni.
Oltiin jo kovasti suunittelemassa muurattua nurkkauunia ja hankkimassa
jo tiiliä siihen, kun saimme viestin, että kuvan pönttiksen kuoret olivat ylimääräisenä
entisten naapureiden varastossa. 

Luukkukin oli ehjä ja tallessa.

Rälläkkä ja teräsharja, niillä saa nopeasti aikaan näkyvää jälkeä,
kuten myöskin herkästi ison vahingon.
Vahinko oli lähellä kun vinhasti pyörivä teräsharja nappasi kädessäni olevan
hanskan mukaansa.
Onneksi selvisin pintanaarmuilla ja säikähdyksellä.

Sensijaan sairastelurintamalla onkin kunnostauduttu, kaiken muunkin edestä.
Perinteiset rohdot eivät ole riittäneet, vaan on ollut haettava apteekista
ihan lääkekuureja.

Jospa tämä tästä menisi loppuviikkoa kohti paremmissa merkeissä.

5 kommenttia:

Paukku kirjoitti...

Kaunis maalaus noissa kuorissa. Kai jätätte? :-)

hillevi kirjoitti...

Samaa ihastelin tuossa ;) tuo oli tehty vissiin vahaliiduilla tms. Just tuossa taisivat laittaa tuon renkaan jossa on kuva.
Mä ehdotin että maalataan matta-mustaksi koko pönttis ;)ei mene läpi kuulemma..

Elisa kirjoitti...

tuollasen pönttöuunin kun meidän alakerran kamariinki sais.... ja vinttiin vaan ku siellä ei oo ees paikkaa

hillevi kirjoitti...

Pönttis on jo valmiina kammarin nurkassa, kiitos ahkeran muurarin ja apupojan. söpöläinen on, nappaan kuvan joku päivä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita! Itse olen juuri tilaamassa drops-alpakkalankoja myös.