sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Vilahdus vintissä


Vintissä mies on  ollut ahkerana.
Aiemmin vintissä on ollut käytössä vain yksi kesähuone, kuvassa, nyt tarkoitus on ottaa käyttöön koko yläkerta. Onneksi teimme jo ennen muuttoa sotkuisimman homman täällä, eli kannoimme ulos vanhat eristeet välipohjasta, ja katto eristettiin uudelleen selluvillalla kattoremontin yhteydessä. Patterit laitettiin yhtä-aikaa kun alakerrassa.
Nyt vintin remppaa on ollut sitten helpohko jatkaa.
Tämän huoneen molemmilla puolilla on alkovit, joihin oli kulku pienistä aukoista. Alkovit olivat täynnä lehtiä, kenkiä yms sekalaista tavaraa. 


Tässä kuvassa alkovi, lohkaisemme keskimmäisestä huonesta pienen välikön, josta tulee sitten ovet kaikkiin kolmeen huoneeseen. Alkovien lattia-ala on n 9m2, matalimmillaan korkeus on n 80cm, korkeimmasta kohdasta vajaa 2m. Näistä tulee oikein kivat huoneet tytöille, alkoveihin mahtuu juuri sänky, työpöytä ja hylly. 


Alkovit ovat siis toistensa peilikuvat, tässä toinen niistä. Molemmissa pienet suloiset
puolipyöreät ikkunat.



Eristeenä ekovilla, uusissa väliseinissä Ekovillan palavillaa.
Katot maalaan Uulan himmeällä sisäöljymaalilla, muista pinnoista en tidä vielä ihan tarkkaan.
Joissakin kohdissa valkoinen hirsiseinä olisi tosi kaunis, toisaalta hirren sotkeminen maalilla vähän tökkii vielä. Lattioista tulee valkoiset, vintissä on suhteessa neliöihin tosi vähän luonnonvaloa, joten
valkoista tulee täällä olemaan hieman enemmän kun muualla.
Heti vinttiin tultaessa on isohko aula, josta lohkaistaan huone vanhimmalle pojalle, kuvassa pystypalkkien takana. Vasemmalle jää vessa, sekin viistolla katolla.
Meistä tuntuu, että vintti alkaa olla viittä vailla valmiina, vaikkei se siltä näytäkään. unne johtunee siitä, että siellä on saatu monta kurjaa hommaa tehtyä, edessä sitä "tikkarinsyöntiä", eli ihania pinkopahvien laittoa, maalailua yms. Katto tosin ei ole vielä laitettu, se tehdään sileästä raakapontista, samoin uudet väliseinät.
Monta sirkkelin ujellusta tullaan kuulemaan vielä, mutta voiton puolella ollaan jokatapauksessa.
Tämä kuva pirtin päältä, jossa huonekorkeus on vintillä matalampi.
Tämä tehdään valmiiksi sitten kun toinen puoli vintistä on saatu valmiiksi ja tänne suunittelen itselleni ompelutilaa. Samoin lämmintä varastotilaa täällä on sopivasti, sitäkin kun lapsiperheessä kumminki tarvii.




Sunnuntaisin on hattu naulassa, se on hyvä.
Huomenna taas arki, työtä, remppaa, harrastuskuskauksia, mulla vielä  saikkupäivä töistä.
Jospa tämä flunssa kohta alkas hellittää.














1 kommentti:

Paukku kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Kyllä se jo voiton puolella on ku pinnat vaan puuttuu, ihana miettiä sisustuksia ja värivalintoja. :-)